„Keskikeho kuntoon” on pehmekaaneline raamat. Raamatu seisukord: nagu uus.
Harjoittelu jumppapallolla on tehokasta ja hauskaa. Kiikkerä pallo pakottaa lihakset tekemään yhteistyötä asennon säilyttämiseksi. Varsinkin keskivartalon lihakset vahvistuvat ja koordinaatio sekä tasapaino paranevat. Jumppapallo on tehokas ja monipuolinen treeniväline. Kun yhdistää harjoitteluun käsipainoliikkeitä, monipuolistuu liikepankki vielä entisestään. Palloa voidaan käyttää harjoituspenkin tavoin istuen ja makuulla tehtävissä liikkeissä, mutta pallo toimii hyvin myös keskivartaloliikkeiden ja kyykkyliikkeiden toiminnallisena suoritusvälineenä. Pehmeä pallo tukee ja myötäilee vartaloa, mutta kiikkeränä välineenä aktivoi tehokkaasti myös syviä, asentoa ylläpitäviä ryhtilihaksia.
Pallo toimii hyvin myös venyttelyn apuvälineenä. Pallo myötäilee kehoa ja mahdollistaa venytysten tehon säätelyn kehoa kallistelemalla ja palloa rullaamalla. Pallo on siis terapeuttinen, kuntouttava, tehokas ja ennen kaikkea innostava väline kaikkien lihasryhmien kokonaisvaltaiseen harjoittamiseen.
Harjoittelu jumppapallolla soveltuu hyvin niin liikuntaa aloittavalle kuin aktiivisellekin harrastajalle. Se innostaa sekä aikuisia kuin lapsiakin harjoittelemaan.
Kirja on tarkoitettu ensisijaisesti harjoitusoppaaksi ihmiselle, joka haluaa harjoitella tehokkaasti ja turvallisesti jumppapallon avulla. Kirja toimii myös ohjaajan oppaana sekä koulutuskirjana jumppapallon ympärille luoduissa koulutuksissa ja valmennuksissa. Kirjan avulla saa parhaan hyödyn irti välineestä ja voi harjoitella tehokkaasti, monipuolisesti ja turvallisesti oman kunnon sekä terveyden parantamiseksi.
Raamatu „Keskikeho kuntoon” sisukord on veel sisestamata või see puudub sootuks.
Raamatuga „Keskikeho kuntoon” seonduvad märksõnad: kuntoliikunta, voimistelu, venyttely, lihaskunto, liikuntavälineet, kuntoiluvälineet, pallojumppa, jumppapallo
„Keskikeho kuntoon” on pehmekaaneline raamat, 94 lk; 17,2 × 24,6 cm; ↔ 0,9 cm; 308 g.
Raamat „Keskikeho kuntoon” on Laos nr 2, saame postitada või kontorisse tuua tellimisjärgsel TÖÖPÄEVAL.
Raamatu „Keskikeho kuntoon” ilmumisandmed: Suomen urheiluliiton julkaisut, 2009
ISBN/EAN: 9789526706313 (978-952-67063-1-3)
Ostan „Keskikeho kuntoon” hinnaga 24.90
Tugev aju
22.92
Pilates ja jooga
24.94
Mina ja minu kõht
21.90
Ilu ja tervis loodusest
19.90
Elutähtis nimmelihas
23.32
Lean in 15
19.91
Viis Tiibeti riitust
24.74
Kõigile naistele
19.90
Ideaalvormi teejuht
9.90
Istumine teeb haigeks
20.90
Los Angelese dieet
19.90
Leebe puudutuse vägi
18.81
Võimle terviseks!
7.90
Jooganeetika
34.94
Jooga tarkus ja praktika
34.90
Söö, liigu, maga
29.90
Vanane väärikalt
21.70
Aja oma keha vormi
19.91
Pilatese harjutusi
19.90
Puhas ja tervislik dieet
17.97
Emade nipid
17.40
Yang sheng
16.99
Valu seitse sõnumit
14.90
Selg sirgu
12.99
Elu ilma valuta
14.90
Tervislik liikumine
27.97
Jõutreening kodus
19.91
Kehakaalu kontrollib aju
27.97
Jooga teie jaoks
24.94
Heas vormis 50+
23.93
Igavesti noor
19.91
Core’i treeningprogramm
17.97
Kepikõnd: Nordic Walking
17.97
Tervise treening
14.74
Lapseootus ja kilod
12.92
Jooksu anatoomia
24.94
Funktsionaalne treening
33.33
Püsivalt valust vaba
18.70
Minu aktiivne beebi
22.50
Suur massaažiraamat
44.94
Ela hästi!
44.94
© Kirjavara OÜ • Registrikood 12272560 • kirjavara(ätike)kirjavara(punkt)ee • +372 501 2125