„Pieni juhlakirja” on kõvakaaneline raamat. Raamatu seisukord: nagu uus.
Rakastatko juhlia, mutta ovatko ideat kateissa? Polkevatko juhlasi samalla kaavalla? Olisiko kiva vain maata sohvalla ja miettiä, millaiset kemut järjestäisi, jos … Ota silloin iloksesi ja avuksesi Pieni juhlakirja, ja juhlissasi puhaltavat uudet tuulet ilman että rahapussin pohja pilkottaa.
Pieni juhlakirja on kekseliäisyyden kuningatar. Juhlittavaa löytyy aina ja juhlat voi polkaista pystyyn pieninkin eväin. Hiekkalinnan valloituskemut, strassijuhlat ja mummojen kokoontumisajot pakottavat kutsumaan koolle hyvän porukan. Kirjan liki 50 juhlaideaa voi sekoitella kuin hedelmäsalaattia: järjestä kuusikymppisille lastenkutsut tai kastajaiset upouudelle saunalle!
Kotimaisin voimin koottu suloisen hauska kirja esittelee elämänkaari- ja vuodenaikajuhlia sekä uusia juhla-aiheita, jotka rikkovat arkea esimerkiksi paastojuhlalla tai sinisen hetken juhlistamisella. Kirja päättyy monipuoliseen ”Juhlien järjestäminen aasta ööhön” -lukuun, jonka avulla tumpeloinkin emäntä tai isäntä onnistuu elämänsä pirskeissä.
Hyvän mielen kirjan tekijäkolmikon työnjako on seuraava: Tytti Huhtaniska on kirjoittanut tekstin, Leena Kouhia on kirjan visuaalinen suunnittelija ja Nico Backström on valokuvannut tunnelmalliset ja persoonalliset juhlat. Aina on syytä juhlaan!
Raamatu „Pieni juhlakirja” sisukord on veel sisestamata või see puudub sootuks.
Raamatuga „Pieni juhlakirja” seonduvad märksõnad: juhlat, järjestäminen, perhejuhlat, vuotuisjuhlat
„Pieni juhlakirja” on kõvakaaneline raamat, 160 lk; 17,0 × 22,5 cm; ↔ 1,8 cm; 556 g.
Raamat „Pieni juhlakirja” on Laos nr 2, saame postitada või kontorisse tuua tellimisjärgsel TÖÖPÄEVAL.
Raamatu „Pieni juhlakirja” ilmumisandmed: Atena, 2007
ISBN/EAN: 9789517964708 (978-951-796-470-8)
Ostan „Pieni juhlakirja” hinnaga 27.90
Tähtpäevad
13.90
Maagilise väega nukud
19.90
Päevalillede maja
19.90
Pulmaraamat
19.90
Neiud, naised, lesed
39.39
Kuidas käituda viisakalt
17.97
Jõulud üle maailma
14.99
Katame laua
23.90
Lagom
19.91
Isevärki Peipsiveer
27.90
Meie jõulude lugu
14.90
Pühad ja kombed
37.90
Lauakombed
14.90
Hyvä käytös, hyvät tavat
39.90
Vanaaja pulm
39.90
Hõissa pulmad
37.90
Meelte lugu
34.94
Moodsa elu õppetunnid
31.99
Tähtpäevade aastaring
27.90
Mardipäev ja kadripäev
24.90
Tapakirja
24.90
© Kirjavara OÜ • Registrikood 12272560 • kirjavara(ätike)kirjavara(punkt)ee • +372 501 2125